Tänään on

Etusivu
Uutiset
Joukkue
Ottelut
Tilastot
Historia
Linkit
Vieraskirja
Yhteydenotto

 
Päivän pelisää


18.12.04 Naseva - Kiitäjät 9-4 (4-2)

Kiihkässä lauantai-illan ottelussa kohtasivat kaksi heikosti kautensa aloittanutta joukkuetta. Naseva ei aikaisemmin ollut Kiitäjiä onnistunut voittamaan ja tämä ehkäpä aiheutti pientä leijumista Kiitäjien pelaajistossa. Leijuminen loppui lyhyeen, kun Naseva onnistui tekemään maalin ensimmäisellä laukauksellaan minuutin pelin jälkeen. Jälleen kerran erittäin huono startti otteluun. Nasevan lähes puolirikollinen pelityyli tuotti Kiitäjille vaikeuksia eikä maalintekopaikoille oikein päästy. Kun vielä erittäin pahasti epäonnistunut tuomarikaksikko salli kaikenlaiset taklaamiset, huitomiset ja estämiset, tuntui maalinteko olevan äärettömän vaikeaa. Erän ainoat Kiitäjä osumat tekivät Fisk ja Pohjola ja kun kotijoukkue onnistu neljä kertaa tauolle mentiin lukemissa 4-2. Toinen jakso oli myös tasaista vääntöä ja kun kymmenisen minuuttia oli pelattu Kiitäjät olivat tasoittaneet ottelun 4-4. Tämän jälkeen loppui luistelu eikä viitsitty oikein enään puolustaa. Pikkuhiljaa Naseva onnistui kuitenkin maaleja tekemään ja karkaamaan lopulta selvään voittoon. Jos oli Kiitäjiltä heikko esitys, niin samaa voi sanoa tuomareista. Tuomarit sallivat kaikenlaiset koiruudet eikä pilliin uskallettu viheltää. Kaiken huippuna oli tilanne kymmenisen minuuttia ennen pelin loppua. Tällöin Nasevan pelaajan päässä naksahti ja kyseinen neropatti löi kahden käden pesislyönnillä Inkalaa mailalla rintaan. Tuomari seisoi noin viiden metrin päästä. Eikä mitään vihellystä. Tilanteesta seurasi melkoinen torikokous ja peli vihellettiin poikki. Torikokouksen jälkeen peliä jatkettiin erotuomaripallolla eikä Nasevan pelaaja saanut edes jäähyä saatikka Kiitäjät vaparia, vaikka oikea tuomio tilanteesta olisi ollut ulosajo. Inkalalla peli loppui siihen koska mailanisku rintaan sai aikaan hengitysvaikeuksia eikä happi oikein kulkenut. Onneksi mailanisku ei osunut naamaan. Jos isku olisi tullut vaikkapa suuhun olisi Inkala todennäköisesti joutunut pilliruokintaan joksikin aikaan. Ei voi oikein ymmärtää mikä saa pelaajan lyömään toista noin törkeästi mailalla. Loppuerä olikin sitten sekavaa peliä missä taklattiin ja huiskittiin kaikkea mikä liikkuu. Onneksi enempää loukkaantumisia ei tapahtunut vaan päästiin suhteellisen ehjinä joulutauolle. Toivottavasti tähän tuomaripariin emme enään jatkossa törmää.

4 Salokannel 2 min
10 Leinonen 0+1
11 Siltakoski 0+1 2 min
22 Fisk 1+0
34 Kervinen 1+0 2 min
67 Inkala 0+2
70 Penttilä 1+0
91 Pohjola 1+0