Tänään on

Etusivu
Uutiset
Joukkue
Ottelut
Tilastot
Historia
Linkit
Vieraskirja
Yhteydenotto

 
Päivän pelisää


08.01.05 Kiitäjät - Ou-Pa 75 6-8 (3-1)

Joulutauon jälkeen päästiin jälleen tositoimiin kun Ou-Pa saapui vierailulle Jäälihalliin. Kiitäjät lähtivät taistelemaan pisteistä kymmenen miehen voimin. Tällä kertaa päätettiin aloittaa ottelu tarkalla puolustuspelillä ja isketään kun paikka tulee. Kiitäjät saivatkin unelma-alun otteluun, kun jo ensimmäisellä minuutilla Kervinen räväytti tulisen rannelaukauksen ja vastastajan maalivahti saikin ihmetellä, että mikä sininen ohjus siitä vierastä ohi suhahti. Erä sujui kohtalaisen tasaisissa merkeissä ja ehkäpä vierasjoukkue oli hieman niskanpäällä johtuen tosin muutamista Kiitäjä jäähyistä. Tarkka ja uhrautuva puolustupeli toimi eikä vastustaja päässyt oikein vaarallisiin tilanteisiin. Erän aikana Kervinen kävi vielä pari kertaa näyttämässä rannariaan ja Kiitäjät siirtyivät jo 3-0 johtoon. Erän viimesekunneilla Ou-Pa sai vapaalyönnin, josta he onnistuivat yllättämään Kiitäjä veskarin ja taukoa alettiin viettämään lukemissa 3-1.

Tauolla hörpittiin mehua ja kerrattiin taktiikkaa. Mutta jotain ihmettä taas tapahtui. Työnteko unohtui ja tilanteisiin ei enään menty samalla terävyydellä kuin ensimmäisellä jaksolla ja niinpä kun kymmenisen minuuttia oli pelattu olivat lukemat 3-4. Tämän Kiitäjät kuitenkin pian kuittasivat tasoihin, mutta kohta Ou-Pa oli taas johtoasemissa. Tilanteessa 4-6 päätettiin ottaa aikalisä ja punoa jotain uusia juonia pelin tasoittamiseksi. Tällä kertaa juonet eivät auttaneet vaan Kiitäjät olivat loppupelin takaa-ajo asemissa ja summerin pärähtäessä taululla komeilivat lukemat 6-8. Ensimmäinen jakso oli Kiitäjien osalta ihan hyvää peliä ja joka jätkä taisteli hienosti, mutta tällä hetkellä pelaajat tuntuvat olevan melkoisen rapakunnossa eikä 60 minuuttia jakseta pelata. Väsymys näkyi toisella jaksolla, jonka myötä sorruttiin helppoihin virheisiin joista sitten vastustaja rokotti. Lisäksi hyökkäyspeli oli aika ponnetonta toisella jaksolla.

4 Salokannel 2 min
5 Heikkinen 2 min
10 Leinonen 0+1 2 min
34 Kervinen 4+0
38 Appel 1+3 2 min
70 Penttilä 0+1
91 Pohjola 1+0