Tänään on

Etusivu
Uutiset
Joukkue
Ottelut
Tilastot
Historia
Linkit
Vieraskirja
Yhteydenotto

 
Päivän pelisää


09.02.06 KiPS - Kiitäjät 15-6 (7-3)

KiPS vahvempi kärkikamppailussa

Taistelu playoff-paikoista jatkui kun Kiitäjät saapuivat KiPS:n isännöimään otteluun Jäälihalliin. Läpi kauden miehistöpulan kanssa painiskellut Kiitäjät joutuivat toteamaan jälleen, että eipä ole taaskaan kovin montaa ukkoa paikalla. Maalivahdin lisäksi kuusi kenttäpelaajaa lähti haastamaan kovaa vastustajaa. KiPS:llä oli muutama mies enemmän, joten raskas ilta oli tiedossa. Peli lähti tasaisesti käyntiin ja ensi minuutit olivat tarkkaa peliä. Maalia saatiin odotella vajaa kymmenen minuuttia, kunnes KiPS onnistui maalinteossa. Tämän jälkeen maaleja tehtiin vuoron perään ja noin 20 minuutin pelin jälkeen lukemissa 4-3 tapahtui käännekohta ottelulle. Kiitäjien Inkala loukkasi olkapäänsä sen verran pahasti että peli jäi hänen osalta siihen. Nyt ei ollut enään käytössä yhtään vaihtomiestä ja tämä kävi liian raskaaksi. KiPS alkoi saamaan tilanteita ja tekivätkin muutaman maalin erässä. Tauolle lukemissa 7-3.

Tauolla yritettiin kerätä voimia, mutta kun ei jaksa niin ei jaksa. Viisi väsynyttä miestä liukui kentällä ja KiPS päästettiin helposti maalintekoon. Vastaavasti Kiitäjien hyökkäykset olivat aika ponnettomia, eikä palloa saatu edes ylivoimalla reppuun. Lopulta KiPS selvään voittoon. Vähän jäi kyllä harmittamaan, sillä jos muutama ukko olisi ollut enemmän niin varmasti olisi pistetty paljon kovemmin kampoihin. Vielä olisi pari peliä jäljellä ja toivottavasti loppupelit eivät kaadu miesten vähyyteen.